Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

2019 kuulumisia

Lisätty 29.06.2019

Talvi ja kevät sekä puoli kesää tästä vuodesta on hurahtanut niin vauhdilla, ettei uutisointiin ole ihmeemmin löytynyt aikaa. Laitan tähän viimeisistä kohteista joitakin mainintoja. Kuvia näkyy galleriassa -ainakin joistakin :)

Projekteista... Talvityönä tehtiin kesämökin yläpohjan purku ja uudelleen rakennus Lappeenrannassa. Kohteessa oli näädän aiheuttama vahinko. Työssä uusittiin hirsimökin yläpohja kokonaan vesikattoon saakka.

Keväällä rakennettiin Taipalsaarella saunamökin terassille lasitus. Eksotiikkaa työmatkalle, kun lossilla sai ajella :)

Keväällä toteuttiin myös yksityissaunan ja pesuhuoneen korjaus.

Keväällä myös valmistui halli Toikansuontielle Lappeenrantaan.

Kevättalvella toteutettiin rintamamiestalon ulkoverhouksen uusinta. 

Alkukesästä on maalattu taloyhtiön aitaa. Toisessa taloyhtiössä on myös ollut maalaustöitä rakennusten päätyjen osalta. 

Ennen juhannusta korjattiin toinenkin näätävahinko Lappeenrannassa sijaitsevassa loma-asunnossa. Korjaus toteutettiin yläkautta sisäpuolen kattopanelointia purkamatta. 

Terassia rakennettiin 37 m2 kesäasunnolle Lappeenrantaan.

As Oy Lauritsalan Kaksosten vesikattotyö on valmistunut. Kohteessa tehtiin kahden kerrostalon vesikatot puutöineen.

Taavetiin siunauskappelin vesikattotyö alkaa olemaan valmis...aiheesta aiemmin julkaistuja kuvia. 

As Oy Valtakullervossa jatkuu vielä heinäkuulle julkisivuremontti.

 

Kesä menee osalla Lappeenrannan Ylioppilastalolla kiltahuoneiden muutostyön kimpussa. Joitakin aliurakointeja on alkamassa ja mielenkiintoisia haasteita ja muutoksia on luvassa...näistä myöhemmin -tai todella myöhään lisää.

        

Rakennustyöt - Maalaukset - Linjasaneeraukset & Timanttiporaukset - Sisustus- ja viimeistelytyöt - Tiivistyskorjaukset - Vesivahinko- ja kosteusvaurio korjaukset

Evästeet

Tämä sivusto käyttää evästeitä tallentaakseen tietoja koneellesi.

Hyväksytkö evästeiden käytön?